Savirinne

Savirinne

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Hämärähyssyä


Lauantaina tuli meille ensimmäinen valo - jouluvalo, hämäränvalo, tai kaamosvalo... Tästä voi syyttää Life Story Puodin glögiä ja ihanaa tunnelmaa. Tietoja minusta sivulla kertoessani itsestä mainitsin, että tämä ei ole shoppailublogi ja joudunkin nyt vähän syömään sanani. Kaikki johtuu siitä että puodin arvot ovat niin lähellä omiani: tekijät ja taiteilijat ja tuottajat oman kylän tekijöitä, tuotteet aitoa, luomua ja käsintehtyä. Tunnustan että kulutan ja aion jatkossakin kuluttaa uutena, eikä kierrätettynä: ruokaa, juomaa, kosmetiikkatuotteita ja pesuaineita. Olen jo aikaisemmin ostanut Heidiltä luomuteetä, villasukat ja käsintehdyt kierrätyskorvakorut ja aivan ihania kortteja. Nyt olen aivan otettu uudesta tiskirätistäni, tehty hampusta Heidin kutoma ja pestävä, sekä egologisesta 'Ole Hyvä' astianpesuaineesta, jolle löysin myös kauniin pullon. Minna's Mat puolella sorruin tällä kertaa luomuglögiin, luomumehuihin ja tuttuun luomujauhelihaan. Vielä jäi kaivelemaan SE pipo...ja ne muinaissuomalaiset vehnälaadut, niistä en ikinä ole ennen kuullutkaan.
Sunnuntai olikin sitten varattu remppaohjelmaan. Aamupäivällä yritin kolkutella rautakaupan ovea, kun olisi tarvittu tuurna tai pari lautalattian naulojen syvemmälle hakkaamiseen. Niin ja niin....teki mieli saada lisää valoja. En sitten yhtään tajunnut että tänään on pyhä! Onnea vaan kaikille isäihmisille! Niin nyt on sitten kaivettu kahden makkarin lautalattiat esiin, otettu listat pois ja hakattu toisesta makkarista naulat sisään hieman kotitekoisella työkalulla eli katkenneella poranterällä, kun sitä tuurnaa ei päässyt ostamaan. Nyt iltasella glögin kera laittelin tarjouspyyntöjä lattianhiontafirmoihin. Toisaalla kylppärikin etenee, laatat on ostettu lattiaan ja seiniin, lavuaari valittu. (Siirretty Marraskuun 2012 kirjoitus)






(siirretty Marraskuu 2012)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti